Hyvä tietää ennen hoitoon tuloa

Hoitoon tullessa täytetään hoitosopimus, johon merkitään mm. eläimen ja omistajan tiedot, ruokintaohjeet ja mahdolliset lääkitykset. Sopimukseen kirjataan myös rokotukset, joista koiralla tulee olla voimassa vähintään rabies ja kolmoisrokote, kissalla kissarutto ja kissaflunssa. Myös vakuutusyhtiön tiedot tulevat sopimukseen.

Sopimukseen kirjataan myös eläimen erityispiirteet. Kerrothan rehellisesti eläimesi käytöksestä.

Ulkomaanmatkojen ajaksi on hyvä miettiä varahenkilö, joka on tavoitettavissa, jos hoitojakson aikana ilmenee ongelmia kuten, tarvetta eläinlääkärille tai muuta vastaavaa.

Hoitoon tullessa lemmikillä tulee olla omat ruuat mukana. Hoitolassa on käytössä pakastin ja jääkaappi.

Lemmikkisi saa hoitojakson ajaksi käyttöönsä sisä- ja ulkohäkin, mutta hoitolalla on oikeus tarpeen vaatiessa vaihtaa eläin toiseen häkkiin.

Mukaan kannattaa ottaa myös oma makuualusta, matto tms. missä on mukana kodin tuttua hajua. Leluja, luita ym. herkkuja voi myös tuoda. Luonnollisesti hihna, panta / valjaat on hyvä olla mukana. Omat ruoka- ja vesikupit voi tuoda, mutta se ei ole välttämätöntä.

Hoitolalla on olemassa vastuuvakuutus, mutta omistaja on silti velvollinen korvaamaan kulut, jos eläin vahingoittaa itse itseään hoitojakson aikana. Tarpeen vaatiessa eläin toimitetaan eläinlääkärin hoidettavaksi.

Sovithan aina etukäteen, milloin olet tulossa tuomaan tai hakemaan lemmikkiäsi. Emme ole aina paikalla! Aika voidaan sopia kello 07:00 – 20:00 välille. Sovitun haku- tai tuontiajan muuttuessa yli 30 minuuttia ilman puhelimitse tehtyä ilmoitusta, omistajalta peritään 15 € ylimääräinen maksu.

Ethän päästä koiraasi autosta ennenkuin henkilökunta on paikalla. Pihalla saattaa olla muita eläimiä irti. Ethän myöskään päästä koiraasi haistelemaan muita asukkaita.

Emme ole niinkutsuttu kotieläinpiha, joten ethän myöskään mene aitauksiin silittelemään eläimiä.